Yläkoulu: toimintaohjeet opintokäyntejä, opintoretkiä ja leirikouluja varten

Normaalikoulun oppimisympäristöön ja toimintakulttuuriin voivat kuulua opintokäynnit, opintoretket ja leirikoulut. Opintokäynti on yhden koulupäivän aikana tapahtuva koulun ulkopuolelle kohdistuva toimin­ta. Opintokäyntien, opintoretkien ja leirikoulujen tulee tukea oppilaan kasvua ja oppimista. Niiden tulee tukea myös oppilaan oppimismotivaatiota, uteliaisuutta, aktiivisuutta, itseohjautuvuutta ja luovuutta. Nii­den avulla vahvistetaan myös opettajan ja oppilaan välistä ja oppilaiden keskeistä vuorovaikutusta.

Normaalikoulun johtava rehtori hyväksyy opettajien ilmoitusten perusteella opintoretkiin ja leirikouluihin käytettävät koulupäivät ja niiden alustavat suunnitelmat. Ilmoituksen ja suunnitelman tekee opintoretkeä tai leirikoulua valvova opettaja. Vuosisuunnitelmaan kuulumattomat opintoretket ja leirikoulut eivät ole koulun toimintaa.

Opintoretki- ja leirikouluilmoitukset on toimitettava rehtorille hyvissä ajoin ennen suunniteltua retkeä.

Turvallisen retken muistilista

Leirikoulun ja opintoretken ohjeet

Leirikoulun ja opintoretken säännöt (allekirjoitettava lomake)

Leirikoulun ja opintoretken ilmoituslomake löytyy henkilöstölle -osiosta lomakkeet -kohdasta.

Tapaturmat ja vakuutukset

Opintoretkien ja leirikoulujen rahoitus

Koulu tukee leirikouluja ja opintoretkiä vuosittain sovitulla avustuksella. Leirikouluavustus myönnetään alakoulussa kaksi kertaa/luokka, yläkoulussa yhden kerran. Perusopetuksessa leirikoulun pituus on 1-3 koulupäivää. Opintoretkiin myönnetään avustuksia ha­kemuksesta. Opettajan on peruttava kouluruokailut opintoretken ja leirikoulun ajalta. Säästyneen summan voi käyttää ruokailukustannuksiin. Muu varainhankinta on toteutettava yhteistyössä kotien kanssa. Matkoihin on käytettävä tilausbus­seja tai julkisia kulkuneuvoja. Koulun tapaturmavakuutus on voimassa myös opintoretkillä ja leirikouluissa. Erillistä matkavakuutusta ei tarvita, sillä Normaalikoulun oppilaat ja opiskelijat kuuluvat yliopiston matkavakuutuksen piiriin opetussuunnitelman mukaisilla opintoretkillä ja leirikouluissa.

Varojen kerääminen leirikoulua tai opintoretkeä varten