KSML: Digitaalisuus ei ole sama asia kuin digikirja – se on paljon enemmän
Keskustelu oppimateriaalien merkityksestä suomalaisessa koulussa on jälleen noussut esiin dosentti Antti Pirhosen haastattelun (16.2.) ja siihen Normaalikoulun kollegoidemme toimesta laaditun mielipidekirjoituksen (19.2.) myötä. Näissä teksteissä pohditaan painettujen ja digitaalisten oppikirjojen vahvuuksia sekä heikkouksia.
Keskustelu jäi materiaalien vastakkainasettelun tasolle. Haluaisimme tarkastella aihetta laajemmin ja nostaa esiin digitaalisuuden tarjoamat mahdollisuudet opiskelussa ja oppimisessa koulussa.
Koulu on paljon enemmän kuin oppikirjojen sisältöjen opettelua. Oppiminen rakentuu vuorovaikutuksesta, ongelmanratkaisusta, monilukutaidosta, ilmiöiden tutkimisesta ja yhteisen tiedon sekä ymmärryksen rakentamisesta. Kaikissa näissä digitaalinen osaaminen on tänä päivänä tärkeä osa opiskelua.
Oppimateriaalikeskustelussa digitaalinen oppikirja rinnastetaan usein digitaalisuuteen opetuksessa, vaikka kyseessä on kaksi eri asiaa. Digitaalisuuden hyödyntäminen tarkoittaa paljon enemmän kuin sähköisen oppikirjan käyttämistä – se käsittää monipuolisen sovellusten, teknologisten ratkaisujen ja digitaalisten ympäristöjen käytön, jotka tukevat oppimista ja mahdollistavat uusia tapoja oppia, tehdä ja dokumentoida asioita.
Digitaalisuus tuo opetukseen välineitä, joilla voidaan vastata tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin, kuten monilukutaidon kehittämiseen ja ajattelun taitojen vahvistamiseen.
Perusopetuksen opetussuunnitelmassa yksi laaja-alaisista osaamisalueista on TVT (tieto- ja viestintätekniikka) -osaaminen, joka velvoittaa opettamaan oppilaille digitaitoja. Tälle osaamiselle on laadittu valtakunnallinen digitaalisen osaamisen kuvaus, jossa painottuvat monilukutaito ja ajattelun taidot – ei sovellusten määrä tai laitteiden uutuusarvo. Laitteet eivät ole koulussa itseisarvo, vaan välineitä taitojen oppimiseen, aivan kuten kirjatkin.
Korkeasti koulutettujen opettajien pedagoginen osaaminen on keskeistä myös digitaitojen opetuksessa ja oppimisessa. Digitaitojen opettamisen tulee olla suunnitelmallista, systemaattista ja tutkimusperustaista. Tavoitteena on, että jokainen oppilas oppii tulkitsemaan, arvioimaan, tuottamaan ja ymmärtämään digitaalista tietoa. Nämä ovat sekä nykyajan että tulevaisuuden kansalaistaitoja – juuri niitä taitoja, joista dosentti Pirhonenkin puhuu.
On tärkeää keskustella oppimateriaalien laadusta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Kun puhumme digitaalisuudesta koulussa, meidän tulee katsoa oppikirjan kantta pidemmälle.
Digitaalinen osaaminen ei synny itsestään eikä se kehity ilman laitteita tai pedagogisesti perusteltua harjoittelua. Monipuolisen harjoittelun kautta oppilaille ja opiskelijoille kehittyy taito valita omaa oppimistaan ja opiskeluaan parhaiten tukevat opiskelutavat, materiaalit ja välineet.
Kirjoittajat työskentelevät luokanopettajina ja opetus-harjoittelun ohjaajina Jyväskylän normaalikoulussa.
