KSML: Paperinen oppikirja, digikirja – vai molempi parempi?
Suomi on oppikirjojen luvattu maa: koululaitoksemme tukeutuu oppikirjoihin enemmän kuin muualla ja opetussuunnitelmiin perustuvat oppikirjat yhtenäistävät opetustamme. Viime vuosikymmenen aikana koulut ovat siirtyneet digitaalisiin oppikirjoihin, mutta nyt suunta tuntuu kääntyvän. Mediassa onkin ollut useita kirjoituksia painettujen oppikirjojen puolesta kuten dosentti Antti Pirhosen haastattelu (KSML 16.2.), jossa hän toi esiin painetun oppikirjan hyötyjä ansiokkaasti.
Kuten Pirhonenkin sanoi, tutkimusten mukaan painettu oppikirja on oppimistulosten kannalta jonkin verran parempi kuin digitaalinen. Opiskelijat myös kokevat oppivansa niiden avulla paremmin. Varsinkin niin sanotuissa lukuaineissa, joissa tavoitteena on oppia suurempia asiakokokonaisuuksia ja tekstit ovat pidempiä, asioiden ymmärtäminen ja omaksuminen näyttää olevan helpompaa paperikirjasta, sillä sitä voi lehteillä ja siinä näkyy koko aukeama kerralla.
Digikirjassa näkymä on pienempi ja pirstaleisempi, jolloin kokonaisuutta on vaikeampi hahmottaa. Käsin kirjoittaminen, alleviivaaminen ja omat muistiinpanot vahvistavat asian mieleenpainamista.
Keskittyminen opiskeluun on helpompaa, kun netin houkutukset eivät ole parin klikkauksen päässä. Paperikirja ei myöskään rasita silmiä samoin kuin jatkuva ruudun tuijottaminen. Paperikirja kiistämättä edesauttaa oppimista monin tavoin.
Asia ei kuitenkaan ole täysin yksioikoinen. Paperikirjan hyödyt voivat jäädä puolitiehen, jos kirjoihin ei saa tehdä merkintöjä. Näin varsinkin oppiaineissa, joissa on paljon muun muassa erilaisia aukkotehtäviä, kuten kielissä. Lista irrallisia artikkeleja vihossa ilman tekstikontekstia tuskin auttaa oppimaan englannin tai ruotsin artikkelisääntöjä. Tällöin tehtäväkirja, johon saa kirjoittaa, on oppimisen kannalta olennainen, vaikka jossain muussa oppiaineessa vihko voi toimia hyvin.
Muissakin oppiaineissa on erilaisia opiskelu- ja oppimistarpeita. Tutkimuksissamme enemmistö lukiolaisista valitsisi digikirjan matematiikkaan, koska heistä on tärkeää hallita ylioppilaskirjoituksissa vaadittavan ohjelman käyttö. Sen sijaan historiaan tai biologiaan pääsääntöisesti haluttaisiin paperikirja. Englannin ja ruotsin kohdalla moni koki molemmat oppikirjamuodot omalla tavallaan hyödyllisiksi.
Eri oppijat myös oppivat eri tavoin. Ihanteellista olisi antaa oppijoiden kokeilla molempia oppikirjamuotoja eri oppiaineissa, jonka jälkeen he valitsisivat itselleen sopivamman. Se olisi myös opetussuunnitelmien perusteiden mukaista, mutta näin ihanteellisen tilanteeseen emme taida päästä lähiaikoina.
LUE myös dosentti Antti Pirhosen haastattelu Keskisuomalaisesta >>> https://www.ksml.fi/paikalliset/9231051
