LUKION TOIMINTAOHJEET
Opiskelemme turvallisessa kouluyhteisössä tasa-arvoisina ja toisiamme kunnioittaen. Noudatamme seuraavia toimintasääntöjä.
- Emme tupakoi, käytä tupakkatuotteita tai päihteitä emmekä tuo niitä kouluun.
- Emme nauti energiajuomia, muita virvokkeita tai omia eväitä oppituntien ja koulun tilaisuuksien aikana.
- Siirrymme koulun ulkopuolella oleville oppitunneille ja opintovierailuille varovaisuutta ja opettajan antamia ohjeita noudattaen.
- Emme käytä koulun hissejä ilman erikseen myönnettävää lupaa.
Vilppi
- Mikäli opiskelija syyllistyy vilppiin, hänen suorituksensa hylätään, hänen kanssaan keskustellaan ja hänen huoltajilleen menee asiasta tieto. Vilpiksi katsotaan esimerkiksi tekoälyn luvaton käyttö,” lunttaaminen” ja plagiointi.
Ruokaillessa noudatamme hyviä tapoja ja kunnioitamme ruokailurauhaa.
- Ruokailemme lukujärjestyksessä näkyvällä omalla ruokailuvuorolla.
- Emme etuile ruokajonossa, ja otamme ruokaa sopivan määrän.
- Ruokailemme siihen tarkoitetuissa tiloissa ja jätämme ulkovaatteet, ulkopäähineet ja reput ruokailutilan ulkopuolelle.
- Käyttäydymme kohteliaasti, jätämme oman ruokailupaikan siistiksi ja palautamme ruokailuvälineet niille osoitettuun paikkaan.
- Nautimme ruokailussa vain koulun tarjoamia ruokia ja juomia.
Kouluyhteisön jäseninä olemme vastuussa yhteisestä omaisuudesta ja ympäristöstä sekä kunnioittamme omaa ja toisen omaisuutta.
- Ilmoitamme vahingosta tai ilkivallasta koulun henkilökunnalle.
- Emme huolimattomuudella tai tarkoituksellisesti aiheuta haittaa tai vaaraa.
- Pidämme huolta kouluympäristön siisteydestä ja siivoamme aina omat jälkemme.
- Emme tuo kouluun vaaraa aiheuttavia esineitä tai aineita.
Annamme työrauhan jokaiselle kouluyhteisömme jäsenelle.
- Saavumme oppitunneille ajoissa, tarvittavat opiskeluvälineet mukana ja annetut tehtävät suoritettuina.
- Jätämme ulkovaatteet ja -päähineet niille osoitettuun paikkaan.
- Noudatamme oppitunneilla opettajan antamia ohjeita ja annamme työskentelyrauhan jokaiselle. Emme nimittele toisia tai kiusaa muulla tavoin.
- Kerromme epäasiallisesta käytöksestä tai kiusaamisesta koulun henkilökunnalle.
- Emme syö tai juo oppitunneilla.
- Käytämme mobiililaitteita oppitunnilla vain opiskeluun opettajan ohjeiden mukaisesti.
Lisäksi opetustilanteissamme noudatetaan lukiolain 41 §:n mukaisia käytänteitä (kurinpitorangaistukset).
- Opiskelijalle, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos opiskelija jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta määräajaksi.
- Opetusta häiritsevä opiskelija voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan. Sama koskee oppilaitoksen järjestämiä tilaisuuksia.
Toimimme pelastautumis- ja vaaratilanteissa rauhallisesti ja toisiamme auttaen.
- Noudatamme rehtorin ja vastuussa olevan opettajan antamia toimintaohjeita pelastautumissuunnitelman mukaisesti.
- Ilmoitamme välittömästi kouluyhteisömme aikuiselle havaitsemamme vaaraepäilyn.
- Näiden järjestyssääntöjen lisäksi noudatamme koulussamme Suomen lakia ja asetukia, Normaalikoulun pelastus- ja kriisisuunnitelmaa sekä siihen liitettyjä toimintasuunnitelmia ja ohjeistuksia.
Normaalikoulun järjestyssäännöt