7.
luokka
Ompelu
TSA 1 ja 3
Vaatteen ompelujaksoissa oppilas valmistaa alaosan ja yläosan vaatteet
muodin ja aiemmin opittujen taitojen pohjalta. Olennaisina uusina asioina oppilas
oppii kaavojen muuttamisen, erilaisten yksitysikohtien valmistamisen sekä vaatteen
sovituksen. Oppilas vastaa itse koko valmistusprosessista. Töiden eriytyminen
painottuu siten, että oppilas kertaa myös puutteellisia taitojaan ja hallitsee
lopulta kokonaisvaltaisesti vaatteen valmistusprosessin. Lisäksi oppilaalla on
mahdollisuus toteuttaa pieniä ompeluun liittyviä töitä sisustustekstiilien, asusteiden
ja vaatehuollon alueelta.
Lankatyöt TSA 2
Neulonnassa
oppilas syventää tietojaan ja taitojaan. Oppilas oppii kirjoneuleen, erilaisia
kuvioneuleita, neulereunoja ja -saumoja. Oppilas neuloo itse suunnitellun tuotteen
(esim. sukka) ja tutustuu koneneulontaan. Opiskelussa keskitytään neuletyön suunnitteluun,
työohjeen itsenäiseen ymmärtämiseen ja viimeistellyn työn aikaansaamiseen.
Painanta ja värjäys
Kankaanpainantaa
ja -värjäystä tai lankojen värjäystä sovelletaan valmistettaviin töihin selkein
oppimistavoittein. Tavoiteltavaa on oppia tai kokeilla jotakin uutta tekniikkaa
tai työtapaa. Tekniikoilla oppilas voi rikastuttaa valmistamaansa ompelu- tai
lisätyötään.
Kirjonta
Huomioiden
aiempien vuosien työt, oppilas rikastaa valmistamaansa ommeltua, neulottua, huovutettua,
kudottua tms. tuotetta erilaisilla erikoistekniikoilla. Painopiste on edelleen
toimivan ja omaperäisen tuotteen suunnittelussa ja uusien tekniikoiden oppimisessa.
Kudonta
Oppilaalla
on välityönään mahdollisuus tutustua helmi- tai kankaankudontaan.
Huovutus
Oppilas tutustuu laajemmin
eri huovutustekniikoihin ja toteuttaa huovutustyön jollain aikaisemmin kokeilemattomalla
tekniikalla (märkä-, neula-, reservi-, estohuovutus tai muu uusi menetelmä). Aikaisempien
vuosien huovutustöihin verrattuna
oppilas kantaa itse kokonaan vastuun työnsä suunnittelusta ja toteutuksesta.
Tekstiili- ja kuluttajatieto
Oppilaat
valitsevat materiaalit vaatemallin, muodin ja vuodenajan mukaan. Kukin perehtyy
omien vaatetuskankaidensa rakenteisiin, kuitusisältöihin ja hoito-ohjeisiin. Materiaalituntemus
laajenee ja jäsentyy luokkatovereiden kangasvalintojen ja yhteisen materiaalitiedon
kartoituksen kautta. Oppilas tietää olennaisia luonnon- ja tekokuitujen eroja;
ominaisuuksiin, käyttötarkoituksiin ja hoitoon liittyen. Oppilasta ohjataan valveutuneeksi
ja kriittiseksi kuluttajaksi, joka kantaa vastuun valinnoistaan materiaalia opetukseen.